Kuukausi sitten aloitin tämän sovelluksen käytön. Paino on tässä ajassa tippunut 7,5kg. En voisi olla tyytyväisempi 😊
Jotenkin tuli halu vähän kerrata tätä omaa elämäntaparemonttia. Joten..
11/2017 lopetin tupakoinnin 12/2017 aloitin koiran kanssa pidemmät lenkit 01/2018 lenkkeilin, mutta söin, minkä ehdin, enimmäkseen karkkia ja kermajäätelöä.. 02/2018 Löysin tämän sovelluksen ja aloin kirjata syömisiä. Samaan aikaan lenkit koiran kanssa pidentyneet, lenkkeilyä keskimäärin 1,5 tuntia päivässä. 03/2018 Lenkkeilyä edelleen 1,5tuntia päivässä, lisäksi mukaan on hiipinyt yön pimeinä tunteita pienet juoksuspurtit ja youtube-videoiden avustuksella kotitreenit. Maaliskuun alussa sain myös käyttöön ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen, joka on ihan selvästi saanut mut liikkeelle. Joka päivä tullut prosentit täyteen, rimaa hipoen, hikeä ja kyyneliä vuodattaen, mutta kuitenkin.
Isoimpana paheena tupakoinnin lopetuksen jälkeen mulla on ollut Pepsi Max. Sitä on mennyt 3 isoa pulloa päivässä. Kunnes koitti maaliskuun alku. Joku ihme naksahti päässä ja vaihdoin veteen. Viimeksi kuluneen 4 päivän aikana olen juonut kaksi pulloa. KAKSI! Aiemman 12 sijaan.
Nyt on kyllä sellanen olo, et pystyn mihin vaan 💪
|
1858 kcal
|
Fat: 107.36g | Prot: 133.92g | Carbs: 91.66g.
Breakfast: Myprotein Impact Whey Protein, Keitetty Kananmuna, Tee (Haudutettu), Oivariini Vähärasvaisempi, Valio Rasvaton Maitojauhe, Vaasan Minihiilari Ruis Täysjyväleipä, Atria Kalkkunaleike, Rainbow Hunaja. Lunch: Parsakaali (Kypsennetty ilman Rasvaa), Kukkakaali (Tuore, Kypsennetty ilman Rasvaa), Rainbow Rasvaton Raejuusto 0,2%, Sipulikerma, Puolikarkea Vehnäjauho, Kunnon Sika-Nauta Jauheliha. Dinner: Sipulikerma, Puolikarkea Vehnäjauho, Kunnon Sika-Nauta Jauheliha, Rainbow Rasvaton Raejuusto 0,2%, Kukkakaali (Tuore, Kypsennetty ilman Rasvaa), Parsakaali (Kypsennetty ilman Rasvaa), Keitetty Kananmuna. Snacks/Other: Hunaja, Rasvaton Maitojauhe, Tee (Haudutettu), Rainbow Cashewpähkinät. more...
|
|
3482 kcal
|
Exercise:
Aerobics - 24 minutes, Walking (moderate) - 5/kph - 1 hour and 20 minutes, Resting - 12 hours and 16 minutes, Sleeping - 10 hours. more...
|
|