Olen eläkkeellä, työurani tein toimistotöissä. Olen naimisissa nuoruuden rakkauteni kanssa ja meillä on kolme lasta ja kolme lastenlasta. Harrastin nuorempana lentopalloa, vaikka en ole pituudella siunattu! 1970-1990 luvulla pääsi passariksi pienempikin ihminen. Harrastan kuorolaulua, käsitöitä, kuntosalia, uintia ja hiihtämistä. Pyöräilen myös kesäisin paljon, puutarhanhoito ja leipominen on intohimoni! Painoa on alkanut kertyä nyt vanhemmalla iällä kuin varkaiten, nyt on viimeinen mahdollisuus päästä lähelle normaalimpaa painoa. Pahimmillaan painoindeksini oli yli 33, nyt olen saanut sitä hieman laskemaan vuoden kuluessa, nyt se on vähän yli 31. Tavoite oli päästä alle 30, mieluummin vielä alemmas. Verensokerini oli hieman koholla viime tarkastuksessa ja lääkärin kehoituksesta laihdutan, ettei tarvitsisi aloittaa lääkitystä.
|