No nyt lähti lapasesta...tai paremmin kropasta 😎 Olen aivan ihmeissäni, et miten leppoisasti tää järkevä syöminen onnistuu ja parantuminen pinttyneistä uskomuksista alkaa olla totta. Toki liikuntaakin on tullut kivasti, lauantainakin 10 km juoksua ja 15 km pyöräilyä + pihatöitä siinä välissä ja eilen 2h metsäkävelyä. Joka päivä 1-2 h. Liikuntaa tosin olen aina harrastanut melko paljon, joten kyllä se "vika ja ongelma" on ruokailuissa ollut, miksi paino on jojoillut 63-70 kg välillä.
Olen niin onnellinen, painolukema on jopa sivuseikka verrattuna tähän pään sisäiseen keveyteen jonka olen uudenlaisella ajattelulla saavuttanut: kaikkea kohtuudella, ruuasta nauttiminen, leipä ja jälkiruuat päivittäisiksi vähentämään niiden houkuttelevuutta ja sopivan kylläisyyden opettelu annoskokoja tarkistamalla - ei nälkää mutta ei vatsaa liian täyteenkään. Lisää ruokaa en ole ottanut koko alkuvuotena missään tilanteessa kun ennen tuli esim noutopöydässä santsattua. Ennen mulla oli tapana syödä siis selvästi liian isoja annoksia, nyt tuntuu todella epämiellyttävälle koko ajatuskin. Syön paljon hitaammin, usein pääruuankin ja puuron pikkulusikalla tai -haarukalla. Pureskelen, keskityn makuun, tuoksuun jne. Ja se tärkein lopuksi: enää en syö salaa tai yksin esim autossa tai kun olen yksin kotona. Tai syön jos pakko mutta en pidä enää ruokaorgioita turruttaakseni sillä jotain...en tiedä mihin aiemmin liittyivät. Nyt haluan jakaa ruokailuhetket ja myös herkuttelut muiden kanssa. Aiemmin saatoin oikein odottaa tilaisuutta, että saan olla esim kotona yksin ja kaivaa kätköistä jäätelöt ja suklaat, joita sit söin suoraan purkista niin että mahaan sattui ja tuli huono fiilis. Nyt odotan että muut tulevat, jotta päästään yhdessä tekemään -kohtuukokoiset, mutta visuaalisesti hienot -jätskiannokset 😛
|
63.2 kg
Lost so far: 11.8 kg.
Still to go: 1.2 kg.
Diet followed: Reasonably Well.
|
|
829 kcal
|
Fat: 27.31g | Prot: 30.04g | Carbs: 112.01g.
Breakfast: Elovena Kaurahiutale, Tavallinen Jogurtti, Karviainen, Pirkka Suomalainen Herukkasekoitus. Lunch: Marjakiisseli, Oivariini Oivariini, Ruisleipä, Hapankerma, Borssikeitto. more...
|
Losing 1.1 kg a Week
|